...huominen esitelmä nimittäin. Viime yöltä siis:

Olin kirpputorilla koirani kanssa. Mieheni oli myös mukana, muttei jaksanut kierrellä, vaan istui kahvilla. Yhtäkkiä huomasin luokkatovereitani ilmaantuvan joka kojusta. Kysyin heiltä ovatko he menossa kouluun.

-Ollaan.

-Millä?

-No, taksilla.

-Kuka maksaa?

-Äiti, hyppää kyytiin!

Ahtauduin täyteen limusiini-taksiin koirani kanssa. Pienen pätkän ajettuamme kuski pysähtyi silmät punaisina.

-En pysty tähän. Olen allerginen koirille...

Niinpä minä ja karvanaama kävelimme loppumatkan. Koululle päästyämme tunti oli jo alkanut ja minulla piti olla esitelmä. Olin ajatellut pyytää opettajalta viikon lisäaikaa, koska koiran kanssa esitelmän pito voisi olla hankalaa. Tosiasiassa en vain ollut valmistautunut kunnolla, mutta ajattelin koiran olevan uskottava tekosyy.

Vihdoin löydettyäni luokan, oli jonkun toisen esitelmä jo käynnissä ja opettaja ohjasi minut Paavon viereen istumaan. Hetken istuttuani, huomasin, etten näe mitään. Jani ja Paavo nukkuivat ja olin hautautunut heidän alleen. Yritin kiskoa itseäni ylöspäin ja nousinkin sen verran, että näin opettajan kuiskaavan hymyillen: "Olet seuraava."