Tämä blogi on omistettu unille ja tarinoille. Unille siksi, että ne unohtuvat samantien jos niitä ei kirjoita ylös. Tarinoille siksi, että välillä mietin mielessäni pieniä tarinoita tai loruja, jotka eivät ikinä kuitenkaan päädy tekstimuotoon. Kommentteja olisi enemmän kuin mukava kuulla sekä unista, että muusta tuotannosta.

Aloitan nyt unella, jonka näin monta vuotta sitten, mutta joka jostain syystä jäi mieleen. Selvennykseksi: Mamma=hyvä ystäväni, Harri=serkkuhopea, Remo=mamman koira ja halusin tuolloin vaihto-oppilaaksi Australiaan ja toiveammattini oli eläinlääkäri.

Olin menossa Mammalle viemään Remoa ulos, koska Mamma ei ollut kotona. Menin sisään ja ihmettelin hieman kun huomasin Harrin istuvan keittiön pöydän ääressä entisen tyttöystävänsä kanssa. Harri, ei mikään innokas eläinystävä silitteli oravaa ja murehti: "Mitenkähän Kurren nyt käy kun lähden sinne Australiaan eläinlääkäriksi? Pääseekö se lentokoneessa matkustamoon vai joutuuko se ruumaan? En kyllä suostu pistämään sitä ruumaan! En!"
Jotenkin tämä kuitenkin tuntui normaalilta, enkä sanonut mitään. Hain Remon ja avasin ulko-oven. Rappusten vieressä kökötti tanskandogi uros ilman omistajaa ja Remohan ei muita uroksia voinut sietää, joten vein sen takaisin sisään ja kerroin Mammalle (joka yhtäkkiä olikin kotona) dogista. Mamma otti toisenkin hihnan ja sanoi: "No, ota sä Remo niin mä otan sen toisen. Viedään ne yhdessä kävelylle." Koirat eivät välittäneet toisistaan ja kävelimme pihan päätyyn, kun vastaan juoksi venäläisen näköinen nainen huutaen: " Ai te löytä minu Dennis, voi te löytä minu Dennis!!!"

Päätin, että jos joskus hankin tanskandogin, olkoon sen nimi sitten Dennis...