Neiti Katka Katkanen sitoi aamulla punaisen rusetin päähänsä ja valmistautui avaamaan kännykän ja tietokoneen. Sähköpostia olisi varmasti taas kertynyt viikonlopun aikana älytön määrä. Hän painoi puhelimensa virtanappulaa ja paineli PIN-koodin.

22 uutta viestiä.

Sinulla on 73 lukematonta sähköpostia.

Vastaajassasi on 13 viestiä.

Neiti Katka Katkasen täytyi olla Itämeren kysytyin verkonkatkoja. Hän oli eräänlainen hengenpelastaja, joka suurilla saksillaan poikkaisi helposti verkon kuin verkon. Hänellä oli viikolla myös päivystyspalvelu, mutta viikonloppuisin neiti sulki kaikki laitteet, rentoutui ja unohti kaikki merenelävät, joiden pelastaminen oli ollut liian myöhäistä, kaikki roikkuvat evät ja sinertävät pyrstöt, kuolleet kalansilmät.

Nyt oli kuitenkin maanantaiaamu ja neiti Katka Katkanen kävi vikkelästi viikonlopun aikana tulleet viestit läpi ja lähti päivän ensimmäiselle keikalle. Hän suuntasi kohti Kopparnäsin rantakaislikkoa, josta nuori ahven oli hänelle soittanut. Poika oli puhunut sekavia ja sössöttänyt aikalailla. Ensin Katkanen oli ajatellut puhelun olevan pilaa, mutta oli pian tajunnut, että ahvennuorukaisella törrötti luultavasti suuri metallinen koukku huulessa, joten hän pakkasi tarvittavat välineet kuoreensa (hänhän oli todellisuudessa taskurapu, vaikka nimi katkarapuun harhaanjohtavasti viittaakin) ja ryntäsi ovesta ulos. Kaislikossa hän löysi oikean paikan pian, sillä suurta venettä matalassa rantavedessä ei ollut vaikea paikantaa. Neiti oli käskenyt puhelimessa ahvenen pysytellä ihan paikoillaan ja myötäillä siimaa, kunnes hän saapuisi paikalle. Poika oli reippaasti tehnyt juuri kuten oli käsketty, vaikka kivun täytyi olla hirveä. Katkanen napsaisi siiman poikki ja vei ahvenen ensiapuun. Kala olisi halunnut hänen jäävän hetkeksi, mutta neiti oli kiireinen. Hän oli aina kiireinen ja oli oppinut työssään tunnekylmäksi.

Neiti Katka Katkanen katketti tosiaan kaiken ja oli arvostettu rapu, mutta hän oli yksinäinen. Hän ei pystynyt päästämään ketään lähelleen, hän oli nähnyt merten kauheudet, eikä voinut kuvitellakaan rakastuvansa kalaan tai rapuun, joka mahdollisesti jonain päivänä löytyisi kalastajan verkosta evät roikkuen, pyrstö sinertäen, tuijottaen häntä kuolleilla kalansilmillä. Tästä syystä neiti Katka Katkanen uskotteli itselleen pitävänsä elämästä juuri tällaisena, hän vakuutteli itselleen, että hyvä palkka ja oma sauna olivat ne ainoat asiat, mitä hän kaipasi. Kuka nyt rakkautta tarvitsisi, kun oli puhdas omatunto ja hyvät löylyt.